Olet täällä

Viestinnän ja markkinoinnin avoimet pestit

Hae pestiä ottamalla yhteyttä ilmoituksessa mainittuun henkilöön.

Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry on Suomen suurin nuorten vapaaehtoisjärjestö, jolla on 65.000 jäsentä. Partiossa lapset ja nuoret kasvavat aktiivisiksi, itseensä ja tulevaisuuteen luottaviksi maailmankansalaisiksi. Tämän mahdollistavat noin 25 000 aktiivista vapaaehtoista. Suomen Partiolaisten keskusjärjestöpestissä pääset antamaan panoksesi muiden vapaaehtoisten työn tukemiseen, kehittämään itseäsi, hankkimaan osaamista ja ennen kaikkea nauttimaan yhdessä tekemisestä partiohengessä.


 

YSP-ryhmän jäsen (kurssivastaava)

Pestin sijainti organisaatiossa: YSP-ryhmä (Young Spokespeople), viestintä- ja markkinointivaliokunta            

Pestaaja ja pestaajan yhteystiedot: Anna Enbuske, YSP-ryhmän puheenjohtaja, anna.enbuske@partio.fi, puh. 040 822 5668                          

Pestin kesto: Pesti kestää kahden kurssin ajan sekä sitä edeltävän perehdytysajan. Lisäksi tehtävään kuuluu seuraajan perehdyttäminen pestiin. Pestin perehdytys alkaa syksyllä 2018, ja varsinainen pesti kestää vuoden 2019 YSP-kurssista vuoden 2021 YSP-kurssiin asti sisältäen seuraajan perehdyttämisen. YSP-kurssit järjestetään joka vuonna tammikuussa.               

Pestin vaatimukset: Pestissä toimit Suomen Partiolaisten YSP-ryhmän jäsenenä ja YSP-kurssin kouluttajana, joka osallistuu vuosittain myös YSP-kurssien hakijavalintojen tekemiseen. YSP-ryhmä vastaa koko Suomen YSP-toiminnasta ja sen kehittämisestä, joten pestissä toimiessasi pääset vaikuttamaan, miltä YSP-toiminta näyttää tulevaisuudessa koko Suomen tasolla. Pestissä pääset oppimaan myös kouluttamistaitoja ja saat hyvän tarkastelupaikan Suomen Partiolaisten toimintaan. YSP-ryhmän jäsenenä pääset lisäksi opettelemaan itsesi ja muiden tavoitehakuista johtamista. Saat myös hauskan ja vertaansa vailla olevan muun YSP-ryhmän ympärillesi!

 YSP-ryhmässä toimit kurssivastaavana eli vastaat YSP-kurssin käytännön järjestelyistä kurssinjohtajan tavoin sekä sisällön suunnittelusta muun YSP-ryhmän kanssa. Vuoden 2019 YSP-kurssista alkaen osa ohjelmista jaetaan neljään eri linjaan: kirjoituslinjaan, somelinjaan, esiintymislinjaan ja kuvaamislinjaan. Uudistus vaikuttaa myös muuhun kurssin sisältöön, ja kurssivastaavana tehtävänäsi on kehittää kurssia uudistuksen mukaiseen suuntaan.

Pestin vaatimukset: Pesti vaatii viestinnän ja markkinoinnin tuntemusta ja tietämystä. Pesti ei vaadi YSP-kurssin käymistä, mutta toivomme sinulla olevan vastaavanlainen osaamistaso. Mikäli olet YSP, kurssi on tullut käydä aiemmin kuin vuonna 2018. Katsomme aiemman viestinnän ja markkinoinnin pesteissä toimimisen eduksi. Toivomme, että sinulla on näkemystä ja halua kehittää YSP-toimintaa. Pesti vaatii kykyä heittäytyä ja nauraa itselleen sekä kiinnostusta kouluttamiseen, sillä toimit yhtenä kurssin kouluttajista. Lisäksi kurssivastaavan pesti vaatii erityisesti organisointitaitoja.

Muita lisätietoja:

YSP-kurssi on kerran vuodessa 15-22-vuotiaille partiolaisille järjestettävä viestintä- ja markkinointikurssi, joka kokoaa nuoria yhteen ympäri Suomea. Kurssin kieli on suomi. Lue lisää YSP-toiminnasta: ysp.partio.fi.         


    

YSP-ryhmän jäsen (viestintävastaava, kirjoituslinja)&

Pestin sijainti organisaatiossa: YSP-ryhmä (Young Spokespeople), viestintä- ja markkinointivaliokunta            

Pestaaja ja pestaajan yhteystiedot: Anna Enbuske, YSP-ryhmän puheenjohtaja, anna.enbuske@partio.fi, puh. 040 822 5668                          

Pestin kesto: Pesti kestää kahden kurssin ajan sekä sitä edeltävän perehdytysajan. Lisäksi tehtävään kuuluu seuraajan perehdyttäminen pestiin. Pestin perehdytys alkaa syksyllä 2018, ja varsinainen pesti kestää vuoden 2019 YSP-kurssista vuoden 2021 YSP-kurssiin asti sisältäen seuraajan perehdyttämisen. YSP-kurssit järjestetään joka vuonna tammikuussa.               

Pestin kuvaus: Pestissä toimit Suomen Partiolaisten YSP-ryhmän jäsenenä ja YSP-kurssin kouluttajana, joka osallistuu vuosittain myös YSP-kurssien hakijavalintojen tekemiseen. YSP-ryhmä vastaa koko Suomen YSP-toiminnasta ja sen kehittämisestä, joten pestissä toimiessasi pääset vaikuttamaan, miltä YSP-toiminta näyttää tulevaisuudessa koko Suomen tasolla. Pestissä pääset oppimaan myös kouluttamistaitoja ja saat hyvän tarkastelupaikan Suomen Partiolaisten toimintaan. YSP-ryhmän jäsenenä pääset lisäksi opettelemaan itsesi ja muiden tavoitehakuista johtamista. Saat myös hauskan ja vertaansa vailla olevan muun YSP-ryhmän ympärillesi!

YSP-ryhmässä toimit viestintävastaavana eli vastaat YSP-toiminnan viestinnästä, esimerkiksi somekanavista ja nettisivuista, ja YSP-kurssin markkinoinnista. Lisäksi seuraavalla YSP-kurssilla toimit ensi vuonna käyttöön otettavan kurssiuudistuksen mukaisena kirjoituslinjan vastaavana. Linjavastaavuudet päätetään YSP-ryhmän kesken vuosittain. Uudistuksen myötä YSP-kurssilla osa ohjelmista jaetaan neljään eri linjaan: kirjoituslinjaan, somelinjaan, esiintymislinjaan ja kuvaamislinjaan. Linjan vastaava on erityisvastuussa linjan omasta koulutuksesta.

Pestin vaatimukset: Pesti vaatii viestinnän ja markkinoinnin tuntemusta ja tietämystä. Pesti ei vaadi YSP-kurssin käymistä, mutta toivomme sinulla olevan vastaavanlainen osaamistaso. Mikäli olet YSP, kurssi on tullut käydä aiemmin kuin vuonna 2018. Katsomme aiemman viestinnän ja markkinoinnin pesteissä toimimisen eduksi. Toivomme, että sinulla on näkemystä ja halua kehittää YSP-toimintaa. Pesti vaatii kykyä heittäytyä ja nauraa itselleen sekä kiinnostusta kouluttamiseen, sillä toimit yhtenä kurssin kouluttajista.

Lisäksi viestintävastaavan pesti vaatii näkemystä YSP-toiminnan markkinoimisesta sekä teknistä osaamista niin sosiaalisen median kuin nettisivujenkin osalta. Kirjoituslinjan vastaavana toimimisen vuoksi toivomme myös sujuvaa suomen kielen kirjoitustaitoa - mikään äidinkielen laudatur ei ole silti vaatimuksena - sekä visioita linjan toteuttamiseen.

Muita lisätietoja: YSP-kurssi on kerran vuodessa 15-22-vuotiaille partiolaisille järjestettävä viestintä- ja markkinointikurssi, joka kokoaa nuoria yhteen ympäri Suomea. Kurssin kieli on suomi. Lue lisää YSP-toiminnasta: ysp.partio.fi.                     

 


 

Somettaja

Pestin sijainti organisaatiossa: SP:n viestintä ja markkinointi / someryhmä

Pestin pituus: Lähtökohtaisesti 2 vuotta

Johdettavien määrä: 0

Pestaajan yhteystiedot: Anssi Nieminen, Anssi, anssi.nieminen@partio.fi, 045-1107395

Pestin kuvaus: Haluatko päästä vaikuttamaan siihen, millä tavoin Partio näkyy sosiaalisessa mediassa? Haluatko oppia uutta ja jakaa omia taitojasi muille? Nyt on tilaisuutesi tulla mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan näyttävää, mukaansa tempaavaa ja hyvän fiiliksen tuovaa materiaalia partion someen. Partion on pysyttävä mukana alati muuttuvassa maailmassa, ja digitaalisen viestinnän ja markkinoinnin kehitys on tässä olennainen osa.

SP:lle ollaan perustamassa uutta someryhmää vuoden 2018 alussa. Pääset alusta alkaen mukaan vaikuttamaan ryhmän toimintaan ja sen kehittämiseen. Saatat olla juuri se henkilö, jota vielä tarvitaan timanttisen sisällön tuottamiseen! Jos sinulla on joku erityinen suosikkikanava tai olet mestari esim. sosiaalisen median analytiikassa, ilmoitathan siitä hakiessa. Näin saamme jokaiselle mielekkään tehtävän ryhmässä.

Suomen Partiolaisten sosiaalisen median kanavat ovat suosittuja ja seurattuja. Pääset suunnittelemaan ja toteuttamaan sisältöä niihin ja kasvattamaan entisestään niiden näkyvyyttä. Innostavassa porukassa pääset ideoimaan uusia tapoja tavoittaa yhä laajemman kohderyhmän. Näin pääset olemaan some-viestinnän aallonharjalla ja oppimaan varmasti myös uutta.

Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus: Aikaisempi kokemus sosiaalisen median käytöstä viestinnässä lippukunnassa/piirissä tai vaikkapa työelämässä edesauttaa pestin hoitamista. Erityisen tärkeää menestyksekkäässä pestin hoitamisessa on myös oma kiinnostus ja motivaatio, sekä halu kehittyä. Kaiken lähtökohtana on halu vaikuttaa Suomen vaikuttavimman nuorisoliikkeen näkyvyyteen ja arjen toimivuuteen.

Pestissä pääsee oppimaan: Strategista viestintää ja markkinointia sosiaalisen median kanavissa. Opit hyödyntämään sosiaalisen median kanavia tehokkaasti ja löydät uusia keinoja tavoittaa ihmiset. Opit toimimaan yhä paremmin ryhmän jäsenenä, jossa yhteistoiminnalla saadaan aikaan t Pääset vastaamaan sovitun osa-alueen strategisesta ja operatiivisesta toiminnasta

Lisätietoja: Someryhmän johtaja Anssi Nieminen, 0451107395, anssi.nieminen@partio.fi


 

SP:n viestinnän ja markkinoinnin kouluttaja tai sparraaja

Pestin sijainti organisaatiossa: SP:n viestintä ja markkinointi

Pestin pituus: Lähtökohtaisesti 2 vuotta, mutta elämän muut rajoitteet huomioidaan.

Vapaaehtoisen rooli pestissä: Johtaja (Johtaa ryhmää saavuttamaan tietyn tehtävän tavoitteet), Kouluttaja (Kehittää vapaaehtoisen tiettyä osaamista asetetun tavoitteen mukaisesti.), Ohjaaja (Vapaaehtoisen henkilökohtaisen kehityksen tukija), Kasvattaja (Mahdollistaa kohderyhmän kasvatustavoitteiden saavuttamisen partiomenetelmän keinoin)

Johdettavien määrä: 0

Pestin vaatima ajankäyttö: Pestit vaativat 0- 5h/kk

Työtehtävät ja vastuut pestissä: Haluaisitko pistää osaamisesi ja kokemuksesi jakoon kouluttamalla tai sparraamalla/mentoroimalla? Vahvistamme jo upeaa viestinnän ja markkinoinnin joukkoa ja kaipaamme tukevia aikuisia, jotta uudet ja kokeneemmatkin vapaaehtoiset kehittyvät Suomen parhaiksi vapaaehtoisviestinnän ja markkinoinnin tekijöiksi. Kenties sinulla on someosaamista, toimittajakokemusta tai videoeditointiosaamista? Vai voisitko jakaa strategista viestinnän ja markkinoinnin näkemyksiäsi? Vai haluaisitko mentoroida nuoria vapaaehtoisia ja samalla oppia itsestäsikin? Voit kantaa kortesi kekoon muutamalla yksittäisellä koulutuksella vuoden aikana tai osallistua aktiivisemmin kuukausittaiseen valiokuntatyöskentelyyn ja/tai mentorointiin.  

Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus: Kokemusta viestinnästä ja/tai markkinoinnista piirin, SP:n, opiskelu- tai työprojektien puitteissa vaaditaan. Kouluttamiskokemus on etu, muttei välttämätön. Halu vaikuttaa Suomen vaikuttavimman nuorisoliikkeen näkyvyyteen ja arjen toimivuuteen sekä vapaaehtoisten kehittymiseen on kaiken lähtökohtana.

Pestissä pääsee oppimaan: Koet kuinka villeimmät visiot muutetaan yhteisvoimin uskomattomiksi onnistumisiksi ja kuinka haastavistakin tilanteista selvitään ja opitaan. Näet miten mahtava potentiaali nuorissa on viestinnän ja markkinoinnin tekijöinä ja saat samalla kouluttamiskokemusta sekä opit itsestäsi. Saat varmasti ideoita ja oppeja myös päivätyössä tai muissa pesteissäsi hyödynnettäväksi. Tule mukaan kehittämään Suomen parhaita vapaaehtoisviestijöitä ja -markkinoijia ja Suomen vaikuttavinta nuorisoliikettä!   

Pestissä pääsee harjoittelemaan seuraavia johtamistaitoja: Pääset innostamaan ja kouluttamaan porukkaa sekä halutettasi vaikuttamaan myös partion viestintään ja markkinointiin strategisemmalla tasolla. Näet suoraan kuinka panoksesi näkyy nuorten vapaaehtoisten innostuksena ja tekemisenä - tuloksista puhumattakaan. Tässä porukassa työskentely voimaannuttaa ja saa sinut ymmärtämään miten liekehtivällä tekijäjoukolla vain taivas on rajana!

Pestaajan yhteystiedot: Katriina "Kata" Valkeapää, 0405081404, katriina.valkeapaa@partio.fi

 

Kuva: Harri Halmejärvi