Saapuminen leirialueelle

Kun ISTit saapuvat leiriportille yhteiskuljetuksin, lähtökohtaisesti vastassa on Suomen joukkueen edustaja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nyt lyödään nollat tauluun ja lopetetaan lukeminen. Ei, sillä jos eksyy joukosta tai saapuu paikalle jostain syystä myöhässä tai ilman muita suomalaisia, on marssijärjestyksen hyvä olla selvillä.

  1. Ensin vastaanottokeskukseen (Welcome center). Kaikilta tarkastetaan Safe from harm -todistukset ja henkilöllisyystodistus. Jokainen saa jamboreemerkin ja kaulassa kannettavan jamboreen henkilökortin.
  2. Tämän jälkeen nokka kohti aikuisten alaleiriä, eli Southern subcampia. Omat tavarat viedään sinne. Tilanteesta riippuen mukana on jo oheismatkalaisten rinkat.
  3. Omalle telttapaikalle järjestetään tavaroille vartio. Kamppeita ei saa jamboreella jättää milloinkaan täysin vartioimatta!
  4. Haetaan joukkueen kontilta teltta. Kontit ovat kaikki konttialueella (Container area).
  5. Pystytetään teltta.
  6. Klo 16.30 saapumispäivänä on IST-mestarien info lähtökohtaisesti keskellä suomalaisten telttakylää. Vasta siellä jaetaan kaikille huivit.

Leirilippukunnat

Leirilippukuntien kohdalla tilanne on helpompi, sillä ISTit ovat jo ehtineet rakentaa leiriä parin päivän ajan ennen kuin leiriläiset saapuvat paikalle – tilanne lienee hieman enemmän kontrollissa. Kun leirilippukunnat saapuvat, on jokaista leirilippukuntaa vastassa joku joukkueen edustaja.

Lähtökohtaisesti leirilippukunnat toimivat samassa järjestyksessä kuin ISTitkin. Vastaanottokeskuksessa ei tarvitse jokaisen leiriläisen käydä henkilökohtaisesti, vaan riittää, että leirilippukunnanjohtaja käy ilmoittamassa lippukuntansa sisälle ja tuo kaikille omat merkit ja kaulassa kannettavat henkilökortit.

Telttojen pystytyksen jälkeen lippukunnanjohtaja hakee lippukunnalleen alaleiritoimistosta huivit.